| Hyvä Seura -hanke |
|
|
| Kirjoittanut RasTiimi |
| 24.07.2008 19:41 |
|
Hyvä Seura -hankkeen tavoitteena on suunnistusseurojen osaamisen ja innostuksen lisääminen seurojen omien tarpeiden ja valintojen mukaisesti. Hyvä Seura -hankkeen tavoitteena on auttaa seuran toimivaa johtoa löytämään kehityskohteet ja tukea kehittämisprosessien toteuttamista. Seuran johdon apuna tässä työssä toimii Suomen Suunnistusliiton asiaan valmentama ja palkkaama seurakouluttaja. Tavanomaisimmin kehityshankkeeseen osallistuvan seuran kanssa järjestetään RasTiimin Hyvä seura -hanke aloitettiin kevätalvella 2008, jolloin toteutettiin nettikysely seuran toiminnasta. Kyselyyn saivat vastata kaikki seuran jäsenet, jotka asiasta olivat kiinnostuneita. Kyselyn lopulliset vastaukset ovat luettavissa päävalikossa olevasta seura-analyysin tulokset -linkistä. Huhtikuun lopussa kyselyn vastaukset analysoitiin virallisesti Someron hiihtomajassa pidetyssä Hyvä Seura -päivässä. Hannu Karstunen ja Aulis Hahtola olivat saapuneet auttamaan RasTiimin väkeä tulosten analysoinnissa ja samalla visioitiin hieman myös seuran tulevaisuutta. Lähivuosien kehittämiskohteiksi, valittiin nuorten (12-20-vuotiaiden) toiminnan kehittäminen ja uusien jäsenten aktivoiminen seuraan. Johtokunta on lähtenyt toteuttamaan tulevien vuosien tavoitteita (nuorten toiminnan kehittäminen ja uusien jäsenten aktivointi) pikkuhiljaa. Kesällä 2008 on toteutunut tai toteutuu seuraavat tapahtumat:
Uusia suunnitelmia seuran toiminnan kehittämiseksi johtokunnalla on ja lisää otetaan mielellään vastaan! |
| Viimeksi päivitetty ( 01.11.2008 09:52 ) |





